Teinitytön abortti

Raskauden keskeytysten eettisyydestä voi Suomessa keskustella hurskaasti, koska ne ovat kuitenkin laillisia, eikä puhujan tarvitse vaivata päätään miettimällä, mitä niiden kieltämisestä seuraisi. Feministisen Wimmen's Comixin ensimmäisessä numerossa vuodelta 1972 löytyy aikalaiskuvaus aiheesta. Lora Fountainin piirtämä tarina A Teenage Abortion kertoo nimensä mukaisesti amerikkalaisen teinitytön päätymisestä raskauden keskeytykseen osavaltiossa, jossa abortti on kielletty lailla.

Poikaystävästä ei ole apua.

Vanhempiensa puoleen tyttö ei uskalla kääntyä, koska he menettäisivät maineensa naapuruston silmissä. Opettajalle asiasta ei voi kertoa, koska siitä seuraisi erottaminen. Aikaan ennen internetiä ainoa tietolähde ovat toiset tytöt. Hän kuulee koulutoverinsa siskolle tehdyn laittoman abortin kaikessa hiljaisuudessa ja hän saa paikan puhelinnumeron.

 Kyseessä todellakaan ole mikään ammattilaisten pyörittämä hyväntekeväisyysklinikka.  

Abortointi maksaa 300 dollaria käteisenä.  

Tyttö joutuu kikkailemaan isänsä luottokortilla ja myymään

perheen autosta vararenkaan saadakseen rahat kasaan.

Toimenpide tehdään rähjäisessä murjussa ja

operoijan rinnuksilla on valmiiksi verinen esiliina.

Kivunlievitykseen on tarjolla vain Giniä.

Heti toimenpiteen jälkeen tyttö heitetään ulos, vaikka hän on niin heikkona, että tuskin pysyy pystyssä. Yön aikana kivut vain kovenevat, ja hän ymmärtää, että hänen on pakko lähteä tapaamaan oikeaa lääkäriä.

Hän antaa väärän nimen ja kertoo kaatuneensa portaissa, minkä jälkeen verenvuoto on alkanut.

Lääkäri huomaa heti, että tytölle on tehty abortti, ja aikoo kutsua poliisin. Tytön kyyneleet kuitenkin hellyttävät hänet. Lääkäri antaa tytölle lääkettä tulehduksen hoitoon sekä ehkäisypillerireseptin. Tyttö pitää reseptin varmuuden vuoksi, vaikka onkin päättänyt, ettei enää ikinä harrasta seksiä.

Tämän päivän Suomessa on vaikea arvioida, millainen vaikutus lukijoihin sarjakuvalla on ollut 1970-luvun alun Yhdysvalloissa. Uskon sen olleen voimakas, koska nykylukijakin eläytyy vahvasti tytön kohtaloon. Vaikkei lukija hyväksyisikään raskauden keskeytystä periaatteessa,  on hänen ehkä tarinan myötä hieman helpompi hyväksyä laillisten aborttien tarjoaminen laittomien sijaan. Yhdessä Abortion Even kanssa Teenage abortion avaa arvokkaan kuluttajanäkökulman yhdysvaltalaisen aborttihistorian yhä jatkuvaan kädenvääntöön.

Saatavuus: Wimmen's comix nro 1/1972 on loppuunmyyty. Voit koettaa löytää sen käytettynä seuraavista verkkokaupoista: Amazon, eBay sekä AbeBooks.

Rakkautta ruoan sijaan

Tästä sarjakuvasta on vaikea kirjoittaa. Se on niin hauraan kaunis ja surullinen, että tekee pahaa kääntää sivuja. Mutta ei voi olla kääntämättäkään, sillä jokainen sivu avaa tarinaan yhden vieläkin haavoittuvamman ulottuvuuden. Ja sivuja on paljon, yli viisisataa. Kirjan nimi on Lucille ja sen on tehnyt ranskalainen Ludovic Debeurme.

 Pintatasolla tarkastellen miltei jokaisella hahmolla on jokin sairaus.

Nimihenkilö Lucille sairastaa anoreksiaa. 

Nuorella Arthurilla on pakkoajatuksia.

Arthurin isän kirous on alkoholi ja suvussa kulkevat itsemurhat. Arthur ja Lucille pakenevat yhdessä kohtaloaan Italiaan ja hetken aikaa nuoret rakastavaiset näyttävät löytäneen onnen... mutta se, kuten kaikki muukin tässä tarinassa, lepää kovin huteralla pohjalla.

Nostan hattua tekijälle. Toisissa käsissä samoista pienistä aineksista olisi helposti syntynyt hyvin kliseinen Romeo ja Julia -tarina, mutta Debeurme kaivaa pintaa syvemmälle. Blogin rajauksen vuoksi nostan esiin päähenkilöiden diagnoosit, mutta totean samaan hengenvetoon tämän olevan niitä harvinaisia sarjakuvia, joissa mennään oireiden alkulähteille siten, ettei lukija voi muuta kuin unohtaa sairausluokitukset ja ymmärtää heitä ihmisinä.

Lucille on voittanut, ansaitusti, käsikirjoituksestaan René Coscinny -palkinnon Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla. Tarinan rytmitys on vaikuttava ja kerta toisensa jälkeen lukijansa yllättävä. Ihmisillä on historia ja teoilla seuraukset. Kertomus on myös ilmeikkäästi ja taiten piirretty. Henkilöiden mielentilojen muutokset ja motivaatiot on loihdittu muutamin viivoin. Riipaisevan hauras ja äärettömän kaunis tarina.

Saatavuus: 
Englanniksi Adlibris, Amazon, CDON, Suomalainen kirjakauppa
Ranskaksi Amazon
Lisäksi ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoista molemmilla kielillä.

Nielaise minut kokonaan

Nate Powellin Swallow Me Whole kertoo kaksosista Ruth ja Perry, joilla molemmilla on kokemuksia arkitodellisuuden tuolla puolen olevista maailmoista.

Perry piirtää pakonomaisesti, koska vain siten kynän

päässä komenteleva velho pysyy tyytyväisenä.

Ruth, joka on tarinan päähenkilö, järjestelee koulusta varastettujen hyönteisnäytteiden kokoelmaansa siinä uskossa, että oikean järjestyksen löydyttyä hänelle aukeaa portti jonkinlaiseen maagiseen ulottuvuuteen. Hän tietää hyönteisten olevan kuolleita, mutta siitä huolimatta hän kuulee niiden liikkuvan ja heiluttelevan lasimaljoja, joihin ne on kerätty.

Kukin hyönteinen kutsuu lajitovereitaan sillä seurauksella,

että Ruth näkee niiden kokoontuvan koulussakin

loisteputkilamppujen sisään ja kaihtimien väliin.

Käveleminen on hidasta, kun Ruthin on joka askeleella varottava tallaamasta minkään elollisen olion päälle. Erikoisen käytöksensä vuoksi Ruth päätyy psykiatrin arvioitavaksi, joka löytää hänestä sekä skitsofrenian että dissosiaatiohäiriön piirteitä.

Lääkkeet tasoittavat Ruthin arkea.

Lääkärin määräämä lääkitys rauhoittaa Ruthin oireita joksikin aikaa ja tämä muutos on ilmaistu hienosti ja alleviivaamatta pelkästään kuvakerronnan kautta. Ruth löytää itselleen poikaystävän ja juuri omanikäinen seura tuntuukin olevan molempia sisaruksia parhaiten arkitodellisuuteen sitova voima.

Sammakolla on auktoriteettia.

Elämä näyttää jo asettuvan raiteilleen, kun Ruth pääsee osa-aikatöihin eläinmuseoon. Museossa hän törmää suureen täytettyyn sammakkoon, jonka pistävä katse läpäisee lääkepanssarin, ja jonka kautta Ruth ymmärtää olevansa valittu. Sammakon varastaminen tietää lopun alkua.

Psykoottinen ulottuvuus kutsuu molempia sisaruksia. He ovat

tietoisia toistensa maailmoista ja omasta erilaisuudestaan.

Swallow Me Whole eroaa muista tällä sivustolla esitellyistä sarjakuvista siinä, että teos on yhtä paljon yhteisökuvaus kuin sairauskertomus. Poika- ja tyttöystävät toimivat maallisena vastavoimana. Perry paranee tyttöystävän saatuaan, mutta Ruth uppoaa harhoihinsa poikaystävästä huolimatta. Koulu ja työpaikka yrittävät pitkään auttaa ja sietää yhteisönsä erikoisesti käyttäytyvää jäsentä, mutta rajansa kaikella.

Psykoosiin vaipunut Ruth

herää rehtorin kansliassa.

Ruthin hyökätessä opettajansa kimppuun tämän kerrottua rasistisen vitsin, lukija joutuu miettimään viekö harhaisuus painoarvon kaikelta mitä harhoja kokeva sanoo, ja onko se oikein. Vanhemmat yrittävät minkä voivat, mutta heräävät tilanteen vakavuuteen vasta siinä vaiheessa, kun Ruth erotetaan koulusta.

Sisarusten kotona asustava psykoottinen isoäiti pikemminkin rohkaisee

nuoria harhojen pariin kuin tukee heidän maallista vaellustaan.

Sarjakuva on mustavalkoinen. Nate Powell käyttää suppeaa palettiaan taiten maalatakseen esiin Ruthin näyt ja mielentilat. Kuvien yleissävy on tummanpuhuva suurine varjoineen. Teksti on hyvin pientä ja välillä se on pelkkää puuroa ilmaisten puheensorinan äänimattomaista olemusta. Psykoottinen maailma on taiten ja ihmisläheisesti kuvattu.

Saatavuus: Adlibris, Akateeminen kirjakauppa, Amazon, Suomalainen kirjakauppa, Pääkaupunkiseudun kirjastot

Eevat tekevät abortin

Raskaus ei ole sairaus, joten ihmettelette ehkä, miten raskauden keskeytys liittyy tähän blogiin. Linjaan samoin kuin lapsettomuutta käsittelevissä sarjakuvissa; jos se liittyy hoitajien työnkuvaan ja on kiinnostava sarjakuva, se kuuluu tänne. Lisäksi aihe on ajankohtainen. Kun Suomessakin on tänä kesänä peräänkuulutettu kirkkoministerin toimesta terveydenhuollon ammattilaisille oikeutta kieltäytyä abortin teossa avustamisessa, on hyvä katsoa ajassa 40 vuotta taaksepäin.

Underground-sarjakuva ja feminismi samassa lauseessa tuonee useimpien mieleen Robert Crumbin luoman taistelevan naisasianaisen Lenore Goldbergin, johon suomalaisetkin saivat tutustua tuoreeltaan Jymy-lehdessä 1973. Amerikkalainen underground-sarjakuva oli testosteronilla ja muilla kielletyillä aineilla kyllästetty miehinen temmellyskenttä, jonka yksi keskeinen innoittaja oli seksuaalinen vallankumous. Tosielämässä vallankumous toi muassaan myös ei-toivottuja raskauksia, mutta tämä ei aiheena innostanut sarjakuvia piirtäviä miehiä. Epäkohtaan tarttui feministiundergroundin voimakaksikko, Tits ’n’ Clits -lehdellä debytoineet Joyce Farmer ja Lyn Chevely.

Abortion Eve –lehden suorapuheinen asenne selviää jo johdantosivusta.

Abortti laillistettiin Yhdysvalloissa maanlaajuisesti 70-luvun alussa. Farmer ja Chevely, jotka toimivat ohjaajina naistenklinikalla, näkivät tarpeen julkaisulle, joka selittäisi selkeästi ja viihdyttävästi mistä abortissa on kysymys.  Abortion Eve kertoo tarinan viidestä raskaana olevasta Eevasta, jotka saapuvat samalle klinikalle pohtimaan, onko abortti itse kullekin omassa tilanteessaan oikea ratkaisu.

 Evelyn on 42-vuotias hyvin toimeentuleva

nainen, joka on tullut raskaaksi syrjähypystään.

Eva edustaa aikakautensa kukkaislasta joka

tulee huolettomasti hakemaan toista aborttiaan.

Evie on Evelynin pojan raskaaksi saattama teini.

Eve on vahvatahtoinen ja sanavalmis musta nainen

Evita puolestaan edustaa latinalaisia ja katolisia naisia.

Lehdessä on vain 32 sivua ja se on pakattu täyteen tekstiä, tietoa ja asennetta. Lukukokemus on hurmaava. Abortti ehditään käsitellä kaikkien Eevojen näkökulmista, ottaen huomioon mm. alaikäisyyden, uskonnon ja lastenhoidon aiheuttamat pulmat. Jokaisella Eevalla on oma persoonansa ja dialogi naisten välillä on taukoamatonta. Komediallisesta kevennyksestä vakavassa aiheessa vastaa jo yhden abortin kokenut kukkaislapsi Eva, joka muistelee ensimmäistä nukutustaan mahtavana trippinä.

Aikuiset naiset eivät säästele sanojaan

opettaessaan nuorelle Evielle elämän perusasioita.

Erilaiset tavat tehdä abortteja käydään läpi perusteellisesti neula- ja kipukammoiset Eevat huomioiden. Kaikki viisi naista päätyvät aborttiin, joillekin se on fyysisesti ja/tai henkisesti raskaampi kuin toisille.

Vaikka julkaisun perussävy on raskaudenkeskeytykselle myönteinen, ei siihen liittyviä negatiivisia assosiaatioita peitellä. Aborttiin liittyvät syyllisyyden tunteet käsitellään, samoin mahdolliset terveysriskit. Jos sarjakuva pitäisi suhteuttaa aikalaisiinsa ja kuvailla sitä kahdella sanalla, jälkiviisaasti 40 vuotta myöhemmin, valitsisin adjektiiveiksi realistinen ja asiantunteva.

Sarjakuvakerronnallisesti joillain saattaa olla huomautettavaa hurjasta tekstimäärästä sekä paikoitellen heikohkosta kuvallisesta toteutuksesta. Nämä jäävät kuitenkin täysin sivuseikoiksi energisen kokonaisuuden ja tärkeän asiasisällön rinnalla.

Saatavuus: Abortion Eve 1973 on loppuunmyyty. Voit koettaa löytää sen käytettynä seuraavista verkkokaupoista: Amazon, eBay sekä AbeBooks.

Maan alta mullan alle

Harvey Pekar (1939-2010) tunnetaan omaelämänkerrallisesta American Splendor –sarjakuvastaan. Hän ei itse piirtänyt, vaan työskenteli yhdessä monien sarjakuvapiirtäjien kanssa, joista ehkä tunnetuin on sarjan ensimmäinen piirtäjä, underground-sarjakuvan ikoni Robert Crumb. 

Our Cancer Year kertoo avioparin selviytymistaistelusta miehen saatua lymfooma-diagnoosin. Vaimo Joyce on kansainvälinen kansalaisaktivisti, jonka myötätunto ja ajankäyttö ovat levinneinä ympäri maailmaa. Harveyn sairaus kutistaa Joycen maailman yhä enemmän kodin ja sairaalan seinien sisään, mutta hän taistelee saadakseen pitää omat kiinnostuksen kohteensa itsellään.

Harveyllä on paljon pinttyneitä tapoja, joista osa kirjan mukaan pakko-oireisia.  Tämä tuo kertomukseen oman lisänsä ja lisää myös Joycen hoitotaakkaa. Kaiken muun turbulenssin lisäksi heidän on muutettava rähjäisestä vuokra-asunnosta omakotitaloon, jonka kunnostamiseen pitäisi löytyä ymmärrystä ja energiaa.

Suomalaiselle lukijalle avautuu näkökulma terveydenhuoltojärjestelmään, jossa hoitoa määrittävät vakuutusehdot. Esimerkiksi kotisairaanhoidon saaminen riippuu siitä miten ihminen on vakuutettu. Kokemukset sairaalasta ovat ristiriitaisia: löytyy sekä ymmärtäväistä henkilökuntaa että sydämettömiä hirviöitä.

Hoidon sivuvaikutukset ovat niin rankkoja, että

ne saavat Harveyn toivomaan kuolemaa.

Halvaantumistuntemukset vaikuttavat psyko-

somaattisilta, ja ne pistävät avioliiton koville.

Vaikka kirjaa markkinoidaan Harvey Pekarin nimellä, on näkökulma hänen vaimonsa Joycen. Kirjan sisäsivuilla Joycen nimi onkin ennen Harveyta ja teoksen nimi korostaa yhteistä kokemusta. On hyvä, että omaisen kokemus pääsee esiin kaikessa raakuudessaan, mutta ennakkokäsityksiin nähden sairastunut itse jää yllättävän passiiviseen rooliin – potilaaksi.

Allekirjoittaneelta kesti kauan tottua Franck Stackin piirrostyyliin, joka yhdistettynä mekaaniseen ladontaan tuntuu vanhentuneelta ja ylimalkaiselta. Tekstiä on paljon ja se on ahdettu puhekupliin jättämättä niihin juuri lainkaan ilmaa. Tarinan loppuvaiheilla, toivottomuuden ollessa ahdistavimmillaan, piirtäjä tuntuu lopulta saavan otteen tarinasta – tai sitten piirrosjälkeen ei tarinan päästyä vauhtiin ehdi kiinnittää huomiota.

Huolimatta siitä, että syöpäsolut saadaan hävitettyä, ei kirjaa oikein voi suositella vertaistueksi. Sen verran toivoton olo kirjaa lukiessa moneen kertaan tulee. Hoitohenkilökunnallekin teos käynee sokkihoitona.

Harvey Pekar kuoli 16 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen, saatuaan hieman aikaisemmin jo kolmannen syöpädiagnoosinsa.

Saatavuus: Adlibris, Akateeminen kirjakauppa, Amazon, Suomalainen kirjakauppa

Mieli kuin vuoristorata

Marbles: Mania, Depression, Michelangelo, and Me on Ellen Forneyn omaelämänkerrallinen selviytymiskertomus rajusti heittelevästä kaksisuuntaisuudesta kohti melko tasapainoista nykytilaa.

Sarjakuvapiirtäjä Ellen Forneylla on loistava olo.

Ideoita pulppuaa solkenaan ja hän kokee oivalluksia, jotka ovat kosmisia mittakaavaltaan. Hän on täynnä energiaa eikä tarvitse unta kuin neljä tuntia yössä. Itseluottamus on korkealla, puhetta piisaa eikä seksuaalisista estoista ole tietoakaan. Hän elää ykköstyypin kaksisuuntaisen mielialahäiriön maanista vaihetta.

Diagnoosin saatuaan Ellen oli paitsi järkyttynyt, myös ylpeä. Olihan hän nyt virallisesti hullu taiteilija, kuuluisan Van Gogh –klubin uusin jäsen. Taiteen historia on täynnä taiteilijoita, joiden elämä ja tuotanto viittaa johonkin mielenterveyden häiriöön, hyvin usein nimenomaan kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Tätä historiaa vasten Ellenille nousee ymmärrettävästi pelko siitä, että lääkitys normalisoisi pois hänen luovuutensa.

Niinpä hän, edelleenkin maanista itseluottamusta puhkuen, järkeilee voivansa hyvin jatkaa menestyksekästä uraansa kahteen suuntaan kallistuvista mielialoistaan huolimatta. Hän järkeilee voivansa kirjoittaa tuottoisan maniakauden aikana varastoon valtavasti käsikirjoituksia, joita sitten ideaköyhän masennusjakson aikana piirtää puhtaaksi.

Tutustuminen kaksisuuntaisuudesta kärsivien tilastolliseen itsemurha-alttiuteen järkyttää Elleniä, mutta hän päättää silti suhtautua siihen kuin lahjaan, luovuuden tuojaan. Uskoa riittää tasan siihen asti, kun seuraava masennusjakso kaappaa hänet matkaansa.

Masennuksen totaalisuutta havainnollistavat hienosti myös autenttiset

piirrokset Ellenin muistikirjasta masennusjakson ajalta.

Yhtäkkiä koko vuorokauden energiavarasto kuluu vuoteesta sohvalle siirtymiseen. Ellen löytää joitain oloaan edes vähän helpottavia keinoja selvitä päivästä toiseen. Näihin kuuluvat jooga, jotkut kognitiivisen käyttäytymisterapian tekniikat sekä piirrokset päiväkirjaan, joita on kirjassa käytetty havainnollisesti sarjakuvakerronnan lisänä. Masennuslääkityksen aloittaminen kääntää mielialan hiljalleen ylöspäin, ylemmäs, yhä korkeammalle… ja korkeammalle…

Marbles antaa erittäin havainnollisen kuvan siitä, miten mania ja masennus ihmisessä ilmenevät. Se näyttää, miten vaikea kaksisuuntaista mielialaheittelyä on hallita, vaikka tietäisikin sitä sairastavansa. Marbles on tärkeä puheenvuoro siksikin, että se käy läpi kaikki ne argumentit, joilla taiteellisina itseään pitävät ihmiset omaa hoitoon sitoutumattomuuttaan perustelevat. Se osoittaa, että kaksisuuntainen mielialahäiriö ei ole menestyksekkään taiteellisen uran edellytys vaan pikemminkin sen vastakohta. Siinä missä hypomanian voi vielä ajatella lisäävän tuottavuutta ja ideavirtaa, on täysin maanisella potilaalla vaikeuksia saattaa töitään loppuun täydellisen itsekritiikin puutteen ja jatkuvasti vaihtuvien mielenkiinnon kohteiden vuoksi.

Ellenin läpikäymän kehityskaaren hahmottaa kokonaisuudessaan kirjan lopussa, kun tasapainon saavuttanut Ellen keskustelee kapinallisen, juuri diagnoosin saaneen nuoren Ellenin kanssa. Tätä kirjaa voi lämpimästi suositella hoitohenkilökunnalle, sairastuneen omaisille sekä kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaville – ei ehkä kuitenkaan manian korkeimmassa kaikkivoipaisuudessa leijuvalle tai masennuksen kaikkein synkimpään aallonpohjaan hukkuvalle.

Saatavuus: Adlibris, Akateeminen kirjakauppa, Amazon, CDON, Suomalainen kirjakauppa, Pääkaupunkiseudun kirjastot

Sokerinisti

Hanna Koljosen Sokerihullu on omaelämänkerrallinen sarjakuva riippuvuudesta. Niin pitkään kuin Hanna muistaa, on hän tuntenut suunnatonta himoa makeaa kohtaan.

Toisten lasten leikkiessä hän vahti herkkupöytää. Hän oli kiltti lapsi, sillä tuhmuuksista rangaistiin perumalla karkkipäivä. Koulussa Hanna menestyi loistavasti, sillä hyvän todistuksen kunniaksi leivottiin kakkua. Kaikki käytössä oleva raha hupenee makeaan. Lopulta hän sortuu rikoksen polulle, mutta edes kiinnijäämisen aiheuttama häpeä ei saa häntä lopettamaan. 

Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois kotoa Hanna antautuu sokerille ehdoitta.

Sokeri täyttää hänen ajatuksensa ja säätelee hänen käyttäytymistään. Hän syö salaa vessassa ja pelkää aineen loppuvan kesken. Painonnousu harmittaa, mutta kavereiden neuvoma buliminen tie ei Hannalta luonnistu

Hanna tajuaa, ettei oma käytös ole enää normaalia, mutta vasta reistaileva terveys saa hänet tosissaan yrittämään lopettamista. Helppoa se ei ole, eikä Hanna siitä ilman retkahduksia selviäkään.

Sokerihullu perustuu tekijänsä kokemuksiin, mikä luo komediallisiakin mielleyhtymiä kutsuvaan aiheeseen vakavan pohjavireen. Sokeririippuvuutta vastaan taisteleminen noudattaa samaa kaavaa kuin muissakin addiktioissa. Kuten alkoholismista, ei sokeririippuvuudestakaan parane, vaan retkahdus vaanii joka hetki nurkan takana. Ainoastaan täydellinen absolutismi turvaa itsehillinnän. Kirja käy käsiksi myös riippuvuuden perimmäisiin syihin.

 Hanna oli oppinut kuorruttamaan sokerilla sisällään vellovat synkät ajatukset.

Selviytymistarina etenee kronologisesti ja pitäytyy tiukasti aiheessaan. Saamme seurata Hannan kasvua aikuiseksi sokerinistiksi sekä hänen vaikeaa kapuamistaan pois sokerikulhosta. Päähenkilö on heikkouksissaan paljas ja inhimillinen ja häneen on helppo samaistua. Hannan piirrostyyli on lämmin ja eloisa. Kaunis akvarelliväritys tukee tunnelman luomisessa. 

Saatavuus: Adlibris, Akateeminen kirjakauppa, Asema Kustannus, CDON, Suomalainen kirjakauppa, Turun sarjakuvakauppa sekä kirjastot ympäri Suomen.

Elämä jatkuu, me ei

Keskenmenosaappaat – sarjakuvia lapsettomuudesta kuvaa Riika Ruottisen ja hänen miehensä ponnisteluja saattaa maailmaan jälkeläisiä. Toiveiden tie on kovin kivinen. Teoksen nimi tulee valkoisista jalkineista, jotka kertojalla oli jalassaan mennessään lääkäriin kuulemaan uutista keskenmenosta.

Tekijän sanoin: ”Keskenmenosaappaat tallaa lapsettomuuden tabun päälle ja potkiskelee tieltään ennakkoluuloja lisääntymisen vaivattomuudesta. Näillä saappailla on kompuroitu läpi hoitojen ja hormonimyrskyjen, epäuskon ja eritteiden, pettymyksien ja jostain aina uudelleen kumpuavan toivon.” Tämä kuvaa hyvin teoksen luonnetta.

Kirja koostuu tuokiokuvista, jotka kerta toisensa jälkeen päättyvät pettymykseen. Väliin mahtuu puhdasta vihaa tai ainakin Wagnermaista haistattelua. 

Synkästä pohjavireestä huolimatta tekijä onnistuu ujuttamaan lähes joka tarinaan hippusellisen lämmintä huumoria, minkä ansiosta teos säilyttää luettavuutensa. 

Vaikka teoksen keskiössä on nainen, saa myös hänen miehensä

 ”siitossonni”  hetkittäin äänensä kuuluviin, mistä kiitos.

Riika Ruottinen on piirtäjänä uransa alussa, mikä näkyy kuvituksen epätasaisuutena. Kerronta on kuitenkin sen verran oivaltavaa ja ideat sympaattisia, että lukukokemus jää reilusti plussan puolelle. Sopii hyvin vertaistueksi.

Kirjan mitassa lasta ei siis saada aikaan. Tekijä on kuitenkin piirtänyt sittemmin sarjakuvablogia, jossa sama pariskunta pääsee lopulta tavoitteeseensa koeputkihedelmöityksellä.

Saatavuus: Turun sarjakuvakauppa, kirjastot

Isä juo

Keskiviikko on Emmi Niemisen kuvaus illasta isän kanssa. Tarinan päähenkilö, nuori nainen Elli, käy viidettä vuotta terapiassa. Elli kertoo terapeutilleen, että hänen alkoholisti-isänsä on ilmoittanut haluavansa puhua viime vuosien tapahtumat selviksi.

Istunnon jälkeen hän lähtee hyvillä mielin tapaamaan isäänsä. Mikään ei kuitenkaan suju niin kuin isä tai tytär on suunnitellut.

Tytär pystyy vain vaivoin puhumaan suoraan. Isä loukkaantuu ja puolustautuu, ottaa uhrin roolin. Loukkaantumisia puolin ja toisin. Sovinnonhalua on vaan ei kykyä. Vihaa ja kostoajatuksia, paljon pahaa mieltä ja kyyneleitä.

Emmi Niemisen kuvitus on realistista karrikointia. Tunteiden näyttämiseen on panostettu ja varsinkin surun kuvaus on väkevää. Sarjakuvakerronta on sujuvaa ja sisältää muutamia hienoja oivalluksia: Hahmojen siirtyminen lapsista aikuisiksi ja takaisin on leikattu taitavasti.

Verrattuna tekijän edelliseen teokseen, torahampaisen emättimen lietsomasta paniikkihäiriöstä kertovaan Vagina Dentataan, ovat sekä käsikirjoitus että kuvitus paremmin hallittuja. Keskiviikko on lyhyt ja napakka ja pysyy koossa, kun taas ensin mainittu hajoaa ja menettää uskottavuutensa yrittäessään kahmia liian paljon.

Keskiviikko on sarjakuva, joka lyhyytensä ja tarkkaan rajatun teemansa ansiosta sopisi herätteeksi vaikkapa terveyskeskuksen odotussaliin. Ratkaisuja tai syvää analyysiä se ei tässä mitassa pysty tarjoamaan. Keskiviikko jää tuokiokuvaksi, kuin johdannoksi isompaan teokseen, joka toivottavasti jonain päivänä lunastaa Keskiviikon asettamat odotukset.

Saatavuus: Akateeminen kirjakauppa, Suomalainen kirjakauppa, Turun sarjakuvakauppa, sekä kirjastot ympäri maan.