Naurutalon vangit

Egomania on sarjakuva, joka jakaa mielipiteet. Kyseessä on yksi viime vuosien merkittävimmistä ja samalla aliarvostetuimmista kotimaisista sarjakuva-albumeista, ainakin jos sitä katsoo tämän blogin värjäämien silmälasien läpi.

Ensimmäisellä lukemisella sarjakuvan herättämän vastarinnan ymmärtää. Yhdistelmä Tex Avery –tyyppistä vyörytystä kiedottuna Memento-tyyppiseen juoneen, jonka lukemattomat säikeet johtavat psykoottisen mielen sisään, on iso pala kenelle tahansa. Teos kannattaa lukea useampaan kertaan, sillä kerroksia riittää.

Käsikirjoitukseen on todella panostettu. Juonensäikeitä on ylenpalttisesti, mutta niitä solmitaan taiten yhteen pitkin matkaa. Teos pakottaa miettimään mistä on kyse ja vastaa herättämiinsä kysymyksiin juuri oikeaan tahtiin porrastettuna. Se on todella hyvin piirretty, erityisesti kiinnittää huomiota kuvakulmien rikas käyttö sekä huolellinen ja isotöinen väritys.

Suvantokohtia ei vauhdikkaassa tarinassa juuri ole, mutta sekin sopii yhteen albumin teeman kanssa.  Joko erittäin hyvin tehdyn taustatyön tai oman kokemuksen kautta kirjaan on saatu mukavasti kuittailua pitkin matkaa niin potilaitten kuin hoitokäytänteiden suuntaan. Antipsykoottien sivuvaikutukset ja vainoharhaisuuden ilmenemismuodot, vain pari mainitakseni, onnistutaan kuvaamaan sekä viihdyttävästi että todenmukaisesti. Hektorin herääminen sairaudentuntoon on kuvattu koskettavasti. Henkilökohtaisesti olisin suonut että tarina olisi loppunut onnellisesti tähän, mutta tekijä on valinnut toisin.

En ole suuri metasarjakuvan ystävä, mutta tässä albumissa jopa Ilpo Niskan esiintyminen palvelee irrallisuudestaan huolimatta nerokkaasti kokonaisuutta. Muiden ihmetellessä ikkunoiden takaa avautuvaa kosmista ulottuvuutta, pakkopaitaan puettu Ilpo tajuaa ainoana neljännen seinän olemassaolon, pakottaen lukijan näin miettimään, josko muidenkin harhoissa on totuuden siemen.

Olisin suonut tämän albumin kilvoittelevan 2011 sarjakuvafinlandian aivan kirkkaimmasta mitalista. Vilpittömästi toivon trilogiaksi tarkoitetulle teossarjalle jatkoa. Egon tausta jää ykkösalbumissa vielä täysin auki. Tarinassa ohimennen heitetty psykopaatti-diagnoosi ei riitä kattamaan tätä hahmoa alkuunkaan. Mielenkiinnolla odotan mitä sen takaa vielä paljastuu.

Ego pyörittää paitsi potilaita myös henkilökuntaa

Olen lukenut Egomanian jo kuudesti. Toiston myötä teoksen karnevalistisuus alkaa painua taka-alalle ja jäljelle jää viiltävän analyyttinen, sanoisin jopa kylmän realistinen, kuva elämästä vaikeiden mielenterveysongelmien hoitoon keskittyneessä laitoksessa.

Saatavuus: Adlibris, Akateeminen kirjakauppa, Booky, CDON, Suomalainen kirjakauppa, Turun sarjakuvakauppa, kirjastot ympäri maan