lauantai 3. toukokuuta 2014

Peterin on kuoltava

Why I Killed Peter on belgialaisen Olivier Kan omaelämänkerrallinen kertomus joutumisesta 12-vuotiaana katolisen papin seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi.


Kirja alkaa aivan lapsuudesta, hauraan 7-vuotiaan Olivierin ensimuistoista hartaan katolisten isovanhempiensa luona. Olivier rakastaa isovanhempiaan, mutta isoäidin kertomukset helvetistä ahdistavat - varsinkin kun hän tietää jo tehneensä helvettiin johtavaa syntiä, kosketelleensa pippeliään. Olivier jääkin pian pois joka-aamuisista messuista. 


Kotona ei jumalaan uskota, vanhemmat elävät vapaan rakkauden aikaa ja harrastavat parinvaihtoa. Olivier on tästä tietoinen, vaikkei asiasta lasten kanssa puhuta.


Kesälomallaan Olivierin luona isovanhemmat tutustuttavat perheen Peteriin, puutarhatontun näköiseen hauskaan pappiin, joka soittaa kitaraa ja pukeutuu ruutupaitaan ja farkkuihin. Olivierin vanhemmatkin hyväksyvät Peterin, joka on enemmänkin tavallinen kaveri kuin pappi. Olivier kokee saaneensa uuden sedän, joka käy perheen luona usein syömässä. Seuraavana kesänä Olivier matkustaa Peterin järjestämälle kesäleirille.


Kirjassa kuvataan taiten, kuinka aikuinen pystyy saavuttamansa luottamuksen kautta manipuloimaan lapsen seksuaaliseen kanssakäymiseen, vaikka lapsi tietääkin sen olevan väärin. Se, mikä pedofiilille on hetken hurma, jättää uhriin vuosikymmenien haavat.


Lopulta 35-vuotiaana Olivier päättää, että selvitäkseen taakastaan hänen on pakko kirjoittaa tarinansa ulos. Hänen ystävänsä Alfred lupaa kuvittaa kirjan. Saadakseen Alfredille referenssikuvia he lähtevät käymään kesäleirillä, jossa seksuaalinen hyväksikäyttö tapahtui. Automatka on erittäin hienosti integroiduin valokuvin kuvitettu.


Täysin vastoin ennakkosuunnitelmia kesäleiriltä löytyy myös ikääntynyt Peter, jonka Olivier oli aiemmin saanut kuulla kuolleen. Selkäpiitä karmiva tilaisuus kohdata menneisyyden haamu…


Isän tyttö


Amerikkalaisen Debbie Drechslerin teos Daddy’s Girl kuvaa kliinisen toteavasti Lilyn kasvamista tytöstä nuoreksi naiseksi perheessä, jossa isä hyväksikäyttää häntä seksuaalisesti, äiti mitätöi puheella, sisarukset tappelevat ja jossa perheen ulkopuoliset ystävyyssuhteet ovat katkolla jatkuvien muuttojen takia. 


Kirjan takakannessa annetaan ymmärtää tarinoiden perustuvan kirjailijan omiin insestikokemuksiin. Toisaalta kahden eri päähenkilön, Lilyn ja Franin käyttö ensimmäisen persoonan kertojina, jättää lukijan miettimään, missä menee toden ja fiktion raja, semminkin kun tekijä loppusanoissaan kertoo nauraneensa paljon kirjan kokoamisen aikana.


Se, mikä hyväksikäytetyn lapsen elämästä yllättävimpänä vaikutelmana jää mieleen, on toistuvan trauman nivoutuminen lapsen arkirytmiin. Seksuaalinen hyväksikäyttö on kuvattu eleettömästi, osana jokapäiväistä elämää. Tässä perheessä isä ja äiti nyt ovat tällaisia, mutta lasten on silti elettävä normaalikin elämänsä, kamppailtava koulun kanssa, ystävystyttävä, riitaannuttava ja painittava ulkonäköongelmien kanssa. 

Insestikokemus pilaa seurustelusuhteen, kun Lily tunnistaa
ihastuneen pojan katseessa saman palon kuin isänsä silmissä. 

Ylipäänsä isän ilmestyminen paikalle tai sen pelko vie Lilyn elämänilosta paljon pois. Eikä isä jätä yhtään tilaisuutta käyttämättä.

Lapsi on puolustuskyvytön isän manipulaation edessä.

Kirja koostuu lyhyistä episodeista, jotka ovat kronologisesti järjestetyt. Lukija pääsee kurkistamaan päiväkirjaan, joka loppuu kesken. Arkisuus ja tunteiden intiimiys luovat aitouden tunteen. Kirjasta jää kuitenkin vaivautunut olo, koska minkäänlaista katharsista ei tarjota. Lukija ei saa tietää kuinka pitkään hyväksikäyttö jatkuu, tai loppuuko se koskaan. Tai onko kirjassa siteeksikään totta, vai onko se vain kyyninen vitsi, jossa hyväuskoinen lukija on hyväksikäytön kohde. Hyvin uskottavan tuntuinen teos joka tapauksessa.


sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Masennuksen alhossa

Depresso on pilapiirtäjänä tunnetun Brickin yritys nousta piirtämällä ylös masennuksen syövereistä. Koska kirjaa on piirretty masentuneena, ovat ensimmäiset 4/5 siitä todella raskasta luettavaa. Kerronta on itsekeskeistä ja huumori tuntuu pakotetulta. Kontaktit julkiseen terveydenhuoltoon Britanniassa, silloin kun ne kuukausien ja vuosien odotuksen jälkeen realisoituvat, ovat kylmiä tai muuten käsittämättömiä.

Brickin käsitys psykiatreista ei ole mairittteleva.

Medikalisoitunut yhteiskunta tarjoaa vain lääkkeitä, joita Brick syö milloin muistaa. Niiden ainoat vaikutukset ovat hankalia sivuoireita. Tästä perspektiivistä katsoen ei ole ihme, että Brick kääntyy kirjan mittaan hyvin lääkevastaiseksi.

Kirjan huumori on terävimmillään tekijän kuvatessa lääkkeiden sivuvaikutuksia.

Sivuoireisiin tuskastunut Brick päättää lopettaa lääkityksensä seinään. Hän lähtee erämaahan ja kohtaa siellä äkillisen lopettamisen aiheuttamat vieroitusoireet.


Alkuperäisiä ongelmia tämä ei tietenkään ratkaise. Ystäviensä avustuksella hän pääsee yksityisterapeutin vastaanotolle, mistä muodostuukin hänen ainoa toimiva hoitosuhteensa.


Kun kirja muuten kuvaa avoimesti Brickin elämää masennuksesta seksiriippuvuuteen, tuntuu oudolta, että kahdensadan sivun jälkeen, kun masennuksen perimmäinen syy jossain lapsuudessa on selviämässä, iskee piirtäjä jarrut päälle.


Hän vetoaa luottamukselliseen potilas-lääkäri -suhteeseen, mihin hänellä luonnollisesti on täysi oikeus. Lukija, raahauduttuaan 200 masennuksen läpitunkeman sivun läpi, kokee olonsa kuitenkin petetyksi. Joku selitys ja palkkio vaivannäöstä olisi ollut paikallaan.

Suomalaiseen makuun peribrittiläinen huumori tuntuu loppuun saakka hieman vieraalta, mutta uskaltautuessaan vakavammille vesille kirja kyllä resonoi suomalaisenkin mielenmaiseman kanssa. Masennuksen alhossa työstetyllä kirjalla on varmasti ollut terapeuttinen merkityksensä, mutta etäisyyden puuttuessa tekijä ei aina pysty erottamaan tarinalle merkityksellistä ainesta henkilökohtaisesta. Tarinan eri osat eivät asetu tasapainoisesti draaman kaarelle. Masentuneen ihmisen itsekeskeisyys puuduttaa, minkä lisäksi lukija alkaa pohtia josko masennus edes on kattava diagnoosi – bipolarisuuteen viittaavia oireitakin kun on aika lailla.

Siirtyminen pilapiirtäjästä sarjakuvapiirtäjäksi ei ole aivan ongelmatonta. Ollakseen pilapiirtämisen ammattilainen piirrosjälki on paikoitellen hyvin heikkoa, mutta on tietysti muistettava, että kirjan tekemisen aikaan tekijä on yhä työkyvyttömyyden vuoksi sairaslomalla.

Kirja on saanut kotimaassaan kohteliaan ylistävät arviot. Sympaattinen tekijä itse taas vaikuttaisi tiedostavan kirjan puutteet - ja jopa olevan samoilla linjoilla tämän arvostelun kanssa.

Saatavuus: Adlibris, Akateeminen kirjakauppa, Amazon, Booky, Suomalainen kirjakauppa

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Hirviöt

Ken muuttaa tyttöystävänsä Roryn kanssa takaisin kotiseudulleen Honoluluun. Rakastunut nuoripari elää elämänsä onnellisinta aikaa. Ainoa harmituksen aihe on Kenin ajoittain hyvinkin kivuliaaksi yltyvä rakkula huulessa. Hieman myöhemmin Roryn genitaalialueelle ilmestyy kivuliaita rakkuloita, joiden aiheuttajaksi paljastuu herpes simplex 1 –virus

 Tieto sukupuolitaudista kuormittaa parisuhdetta.

Pariskunta päätyy eroon ja tästä kirjan pääteema varsinaisesti alkaa. Ken Dahlin Monsters kuvaa parantumattomaan sukupuolitautiin sairastuneen nuoren miehen eettistä painia viettiensä kanssa.  Kenin sosiaaliset ja seksuaaliset tarpeet ovat ennallaan, mutta kukapa nainen ryhtyisi parisuhteeseen tai edes yhden yön kumppaniksi miehelle, joka kantaa herpestä. Viettien viedessä asiasta ei tule aina kerrottua.

Aamulla kaduttaa

Tieto lisää tuskaa

Reseptilääkkeet ovat kalliita, joten Ken sekoittelee niiden sijaan erilaisista luontaistuotteista itselleen mikstuuroja. Nämä eivät juurikaan helpota huulirakkulan oireilua. Ihmissuhderintamalla ei mene juurikaan paremmin. Ken tajuaa, ettei pelkkää hauskaa yhdessäoloa kavereiden kanssa itsenäisenä käsitteenä ole olemassakaan, vaan että biletys on pohjimmiltaan aina pariutumisrituaali. Kun portti pariutumiseen on suljettu, ei juhlimisestakaan ole mitään iloa.

Kontrollin pettämistä seuraa tilinteko

Eurooppalaiselle lukijalle teos tarjoaa mielenkiintoisen ikkunan amerikkalaiseen sairastamiseen. Ilman sairausvakuutusta ollaan ilmaisklinikoiden varassa. Uusi tieto ainakin allekirjoittaneelle on, että Amerikassa herpes-virusta kantaa 75 % aikuisväestöstä (Suomessa arviolta yli 20%) joko tietäen tai tietämättään.

Netistä löytyy deittipalvelu, jolla voi hakea samaa
sukupuolitautia sairastavaa kumppania.

Loppujen lopuksi Ken löytää ihmisen, joka osaa laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Kirjan loppu on yllättävä. Monsters on kaiken kaikkiaan rehellinen ja kaunistelematon sarjakuva parantumattomaan sukupuolitautiin sairastuneen ihmisen elämästä, jota rohkenen suositella yleissivistävyytensä vuoksi laajasti muidenkin kuin hoitoalan ammattilaisten luettavaksi.

Kirja sisältää myös kahdeksansivuisen tiivistetyn tietopaketin Herpeksestä.

Saatavuus: Adlibris,  Amazon,  CDON

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Sairaus pinnallistaa ihmistä?

Kari Hotakainen antoi vakavasta auto-onnettomuudesta toivuttuaan naistenlehdelle haastattelun, jossa kertoi muuttuneensa kuoleman rajalla käytyään pinnallisemmaksi ihmiseksi. Sama ajatus sisältyy Miriam Engelbergin syöpäpäiväkirjan Cancer Made Me a Shallower Person nimeen.


Miriamilla todettiin 43 vuoden iässä rintasyöpä. Hänellä oli 4 -vuotias poika ja aviomies. Diagnoosin saatuaan hän koki painetta muuttua jalommaksi ja urheammaksi ihmiseksi. Pian hän kuitenkin huomasi viihtyvänsä paremmin sanaristikoiden ja tv-sarjojen parissa kuin Sotaa ja rauhaa lukien. Hän alkoi epäillä, josko ylväys ja rohkeus sittenkään ovat ainoat oikeat tavat suhtautua elämään vakavan sairauden kanssa. Kenties tuskaisten ajatusten torjuminen hömpällä, vaikkapa Celebrity Poker –ohjelmaa katsomalla, voisi olla yhtä toimiva vaihtoehto.


Teos koostuu lyhyistä, yhdestä muutaman sivun mittaisiin, huomioista rintasyöpää sairastavan arjesta ja ajatuksista. Vakavasta aiheesta huolimatta käsittelytapa on humoristinen, olkoonkin että myös taudin kuluttavuus nousee rivien välistä esiin.


Huumoria revitään mm. peruukeista, solumyrkkyjen aiheuttamasta pahoinvoinnista sekä vertaistukiryhmistä. Itsesyytökset, eli sen pohtiminen onko itse aiheuttanut syövän esim. väärällä ruokavaliolla tai käyttämällä liikaa kännykkää, kuuluvat kuvaan. Toisaalta syöpään sairastuneen silmissä terveille ihmisille annettava terveysvalistus, esim. ruokailusuositukset, alkavat näyttää merkityksettömältä.

Terveiden suhtautuminen rintasyöpäpotilaaseen innoittaa useammankin tarinan.

Syövän vaikutus elämän kaikkiin osa-alueisiin tulee selväksi. Itse asiassa kirjaa lukiessa alkaa toivoa, että Miriamilla kuitenkin olisi jotain elämää syövän ulkopuolella, sillä tauti alkaa tosiaan näyttää kirjan nimelle uskollisesti elämää henkisesti(kin) raskaasti rajaavalta tekijältä. Miriam ei itse, kuten ei lukijakaan, löydä arjestaan yhtymäkohtia elokuvien sairauden jalostamiin sankareihin.

Elämä tuntuu pyörivän täysin sairauden ympärillä.

Aviomies ja lapsi vilahtavat sarjakuvassa vain satunnaisesti, mikä voi toki olla tietoinen rajaus yksityisyyden suuntaan. Vanhemmat ja työpaikkakin tuntuvat saavan enemmän huomiota. Kirjan loppupuolella selviää, että syöpä on lähettänyt etäpesäkkeitä niin luustoon kuin aivoihinkin, ja Miriam huomaa ajautuneensa rintasyöpäpotilaiden vähemmistöön; metastasoituneen syövän kantajaksi.

Järkytyksestä huolimatta sarjakuva säilyttää purevan tyylinsä loppuun asti.

Kirjan suurin ansio on varmasti vertaistuessa. Se tekee näkyväksi niitä ajatuksia, joita monet rintasyöpään sairastuneet sisällään kantavat. Kirjan nimestä huolimatta karun piirrosjäljen alta paljastuu paljon viisautta.

Miriam Engelberg kuoli vuonna 2006, 48 vuoden iässä.

Saatavuus: AdlibrisAkateeminen kirjakauppa, Amazon, Booky, CDON, Suomalainen kirjakauppa