Derf Backderfin teos My
Friend Dahmer on lähtökohdiltaan sellainen, että ymmärtää hyvin, miksi piirtäjän
on ollut pakko tehdä tämä kirja. Backderf kävi 70-luvulla samaa koulua murrosikäisen
Jeff Dahmerin kanssa. Syrjäänvetäytyvä ja hieman erikoinen Dahmer ei tehnyt
aluksi Backderfiin minkäänlaista vaikutusta, mutta pian tämän huvittava cp-epileptinen
imitaatio veti nuorten miesten tiet yhteen niinkin läheisesti, että Backderf jopa toimi jätkähumoristisen Dahmer Fan Clubin presidenttinä. High Schoolin jälkeen
heidän tiensä erosivat. Seuraavan kerran Backderf kuuli entisestä
koulukaveristaan uutisissa, joissa kerrottiin Dahmerin asunnosta löytyneen 15
miehen ruumiit, joista osia tämä oli syönyt ja joiden kappaleilla ja äärellä
hän oli tyydyttänyt itseään seksuaalisesti.
12-vuotias Jeff Dahmer
oli hiljainen ja näkymätön koululainen.
Nuorella Dahmerilla oli erikoinen harrastus. Hän keräsi
eläinten raatoja ja sulatti niistä lihat pois kemisti-isänsä hapoilla.
Myöhemmin hän siirtyi käyttämään veistä luiden irrottamiseen ja pian hän jo
teurasti raatonsa itse, ensin eläimiä ja lopulta ihmisiä.
Dahmer perkaa kalaa.
Dahmerin nuoruus oli traaginen: Äiti oli henkisesti epävakaa
ja useita kertoja psykiatrisen osastohoidon tarpeessa. Hän söi kahtakymmentä
eri reseptilääkettä vaipuen silti toistuvasti syvään masennukseen. Kotona hän
sai usein epileptistyyppisiä kontrolloimattomia tärinäkohtauksia, joiden aikana
hänen koko vartalonsa vääntyi tuskaiseen irvistykseen.
Dahmerin äiti.
Vanhempien jatkuva riitely antoi taustamusiikin Dahmerin lapsuudelle.
Kun vanhemmat erosivat, he taistelivat vain Jeffin pikkuveljestä Davesta,
unohtaen lopulta Jeffin yksin asumaan tyhjään taloon.
Koulu oli Dahmerille pakopaikka kotoa. Hän on itse
muistellut high school -aikojaan elämänsä parhaiksi vuosiksi. Tuolloin hän
alkoi saada kavereita keksittyään persoonallisen tavan häiriköidä:
Hän imitoi
elein ja huudoin cp-vammaista epileptisen kohtauksen kynsissä.
Tämän johdosta
hänen ympärilleen perustettiin pieni faniklubi, jonka presidenttinä ja
myöhemmin propagandaministerinä toimi sarjakuvan tehnyt Derf Backderf.
Murrosikä toi kuitenkin uusia paineita.
Dahmer ymmärsi
olevansa homoseksuaali, mikä oli parasta pitää omana tietonaan pikkukaupungissa
70-luvun Yhdysvalloissa.
Ikäänkuin homoudessa
ei olisi ollut tarpeeksi sulattamista,
Dahmer ymmärsi himoitsevansa nimenomaan
kuolleita miehiä.
Dahmer yritti turruttaa viettinsä alkoholilla. Hän joi
koulussakin – ja paljon. Jokainen opiskelija tiesi hänen juomisestaan, mutta
yksikään aikuinen ei – tai ainakaan kukaan ei siihen puuttunut. Pian Dahmer oli
täysi alkoholisti, mutta kammottavat ajatukset eivät jättäneet häntä rauhaan.
Hän muuttui oudommaksi ja pelottavammaksi ja kohta Dahmer Fan
Clubin tapaamisetkin nähtiin parhaaksi järjestää ilman häntä. Pian koulun päätyttyä hän teki
ensimmäisen murhansa ja tähän kirja oikeastaan päättyy.
Dahmerin tekemät murhat sekä niihin liittyvät nekrofilia ja
kannibalismi ovat tehneet hänestä monien analyysiyritysten kohteen. Hänestä on kirjoitettu
kirjoja ja materiaalia löytyy runsaasti myös ympäri internetiä. Backderfin
kirja on linjassa näiden tekstien kanssa, mutta se rajaa pois Dahmerin
hirmutyöt ja keskittyy kuvaamaan hänen kouluvuosiaan. Kirja kuvaa nuorta miestä
ulkoapäin ja pyrkii ymmärtämään miten hänestä tuli se mikä tuli. Piirrostyyli
ja kerronta eivät tavoita Dahmerin sisäistä todellisuutta, mutta tämänkin voi nähdä todistavan hänen ja hänen koulutovereidensa välisestä henkisestä etäisyydestä. Erinomaisen hyvin puolestaan tulee selväksi se, millaisessa henkisessä ilmapiirissä Dahmer kasvoi.
Backderfin kuvitustyyli tuo mieleen 70-luvun underground-sarjakuvat, mikä luo
ajankuvaa jopa tehokkaammin kuin esimerkiksi henkilöiden vaatetus.
Se mikä tekee tästä kirjasta ainutlaatuisen on
luonnollisesti Backderfin oma kokemus Dahmerista luokkatoverina. Dahmer erottui
erikoisena hahmona, muttei hän kuitenkaan ollut samalla
tavoin ”avoimesti hullu” kuin jotkut hänen koulutovereistaan. Mitä lähemmäksi
koulun loppuminen tuli, sitä pelottavammalta hän alkoi nuoresta Backderfistä
tuntua. Hän oli yksi niistä koulutovereista, joihin kukaan ei halunnut jatkossa
olla missään yhteydessä. Backderfin oman trauman voimakkuus jää hieman
epäselväksi. Hän kyllä mainitsee ”entä jos” –ajatuksen, mutta jotenkin tulee
tunne ettei hän joko halua puhua siitä tai ettei hän ole saanut purettua sitä
vielä itsestään, ei edes tämän sarjakuvan myötä.
Sarjakuville epätyypilliseen tapaan kirjan lopussa on laaja
kommenttiosio, jossa Backderf käy läpi kohtaus kohtaukselta taustoja, lähteitä
ja lähdekritiikkiä. Tässä osiossa hän mm. ampuu alas väitteen siitä, että
Dahmeria olisi käytetty lapsena seksuaalisesti hyväksi. Myönnän itsekin
miettineeni tätä mahdollisuutta kirjaa lukiessani, koska se olisi selittänyt
montaa asiaa Dahmerin oirehdinnassa.
Se, että Dahmer kuuli ääniä, on sivuutettu sarjakuvassa yhdellä sivulla, eikä äänten sisältöä avata lainkaan. Sarjakuva ei ota kantaa siihen, tekikö Dahmer murhansa psykoottisessa tilassa äänten yllyttämänä. Oikeuden mielestä hänen toimintansa oli liian suunnitelmallista tähän. Psykologit olivat keskenään erimielisiä oliko Dahmer tekohetkellä syyntakeeton vai ei. He olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että Dahmer kärsi vakavasta masennuksesta, yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, päihderiippuvuudesta, seksuaalisista käyttäytymis- ja kohdehäiriöistä sekä rajatilapersoonallisuudesta.
Olivat todelliset diagnoosit mitkä hyvänsä, Derf Backderf
uskoo vahvasti, ettei Dahmerin tie hirviöksi ollut tähtiin kirjoitettu. Jos
vain aikuiset hänen elämässään eivät olisi olleet niin anteeksiantamattoman
sokeita tai välinpitämättömiä, olisivat hänen uhrinsa todennäköisesti elossa
tänäkin päivänä. Tätä sietää miettiä: My Friend Dahmerissa on paljon samaa kuin
aiemmin esitellyssä Swallow Me Wholessa. Molemmissa nimenomaan omat ikätoverit
ovat päähenkilöä tehokkaimmin yhteiskuntaan sitova ja vointia parhaiten
kannatteleva tekijä. Swallow Me Wholessa
aikuiset yrittivät auttaa, antoivat mahdollisuuksia pärjäämiseen ja järjestivät
lääkitystä, mutta silti tauti jatkoi kulkuaan. Outo yhteensattuma sekin, että
molemmissa kirjoissa päähenkilö varastaa koulusta säilöttyjä eläimiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti