maanantai 2. syyskuuta 2013

Lähisuhdeväkivaltaa

Puolisoon kohdistuva väkivalta ei ole sarjakuvalle mikään vieras aihe. Päinvastoin, miestään hakkaava vaimo on ollut sarjakuvahuumorin peruspilareita viime vuosisadan alusta lähtien.

Vihtori ja Klaara kanonisoi vaimon harjoittaman perheväkivallan hauskaksi.

Lätsä repi huumoria vaimon hakkaamisesta.

2000-luvulla vaimoaan hakkaavalle miehelle on vaikea nauraa. Miehen harjoittamaa parisuhdeväkivaltaa käsitellään tämän päivän sarjakuvissa vakavaan sävyyn - joskus latteuteen asti. Vuonna 2009 Ranskassa julkaistiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa Amnesty Internationalin nimissä vastustava sarjakuva-albumi, En chemin elle rencontre..., jossa esiintyy useita nimekkäitäkin sarjakuvantekijöitä. Monille heistä kyseessä on ollut tilaustyö enemmän kuin omasta luomisen tarpeesta noussut teos. Tämä näkyy kaavamaisina ratkaisuina, joista yleisin on nainen passiivisena uhrina.

Nainen mykkänä passiivisena uhrina, odottamassa
että sarjakuvapiirtäjät hänet pelastavat?

Toinen on mies hirviönä. Miehen ajatusmaailmaa ei selitetä, kaikkihan tietävät millaisia miehet ovat.

Mies yksiulotteisena ja yksiselitteisenä hirviönä.

Joskus miespuoliset piirtäjät paljastavat itsestään enemmän kuin huomaavatkaan.

Tässäkään yhteydessä ei osa piirtäjistä voi olla seksualisoimatta naista.

Aihetta käsitellään myös pilakuvan keinoin vaihtelevalla menestyksellä. Niitä lukiessa alkaa miettiä samaa kuin Years of the Elephantin kohdalla, eli kuinka vakaviin aiheisiin pilapiirrosmainen tyyli lopultakaan venyy. Jossain näiden teosten huitteilla se raja selkeästi menee.

Leikitään taas huomenna kotia!

Haloo, mikä vuosituhat tänään on?


Teemoitetussa tilausalbumissa on selkeitä ongelmia. Se julistaa etukäteen hyväksyttyä totuutta eikä paria poikkeusta lukuunottamatta tarjoa yllätyksiä. Hetken jo ajattelee aiheen olevan liian vaikea sarjakuvalle, kunnes poimii käsiinsä samana vuonna samassa maassa julkaistun albumin nimeltä Järjen veit.

Järjen veit on ranskalaisen Sylvain Ricardin käsikirjoittama ja Jamesin piirtämä
sarjakuva avioliitosta, joka romanttisen alun jälkeen muuttuu painajaiseksi.


Kirjan alussa tuore aviopari kertoo sohvalla istuen lukijalle, kuin parisuhdeterapeutille tai dokumentin tekijälle, näkemyksiään suhteen laadusta. Tämä erikoinen kerronnallinen ratkaisu katkaisee tarinan monta kertaa kirjan mittaan, tuoden siihen samalla jossain määrin dokumentaarisen tunnun. Selviää, että nainen on avioliiton myötä keskeyttänyt opintonsa ja jäänyt hoitamaan kotia miehen keskittyessä hyväpalkkaiseen työhönsä.

 Tästä seurannut taloudellinen riippuvuus on yksi, vaikkei
tärkein tekijä sille, että liitto jatkuu lyönneistä huolimatta.


Ensimmäinen isku tulee yllättäen kesken yhdentekevän pikkuriidan. Huippu-urheilijan tavoin työpäiviinsä valmistautuva mies lyö häntä soimanneen vaimonsa lattiaan kesken aamiaisen ja lähtee muina miehinä töihin.

Toisten naisten suhtautuminen naisen tilanteeseen vaihtelee.

Ulkopuoliset eivät puutu tilanteeseen.

Ikätoveri tuomitsee hakkaamisen, mutta
ymmärtää, että sellaista voi tapahtua.

Naisen äiti tietää kaikkien miesten olevan väkivaltaisia
hormonien takia ja arvelee miehellä olevan paineita töissä.

Äiti ohjaa tytärtään parisuhteen hoidossa.

Parin seksielämä on kuitenkin ehtinyt jo muuttua valtataisteluksi.


Tässä kirjassa on todennäköisesti järkyttävin raiskauskuvaus johon olen missään sarjakuvassa törmännyt, eikä se johdu graafisesta toteutuksesta. Lukija järkyttyy ensimmäisen kerran kokiessaan raiskatun naisen pelon ja kivun, ja toisen kerran tajutessaan, ettei mies edes ymmärrä raiskausta tapahtuneen.


Nainen muuttuu. Hänestä tulee sulkeutunut ja kovettunut. Hän peittää mustat silmänsä aurinkolasein ja alkaa kulkea hartiat jännittyneinä. Kaiken aikaa hän vakuuttaa itselleen ja muille, että mies rakastaa häntä ja hän miestään.

Kirja olisi varmasti helpompi lukukokemus, jos mies olisi vain yksinkertaisesti paha. Tarinan on kuitenkin rakennettu siten, että sekä miehen että naisen näkökulmia ymmärtää ja että miestäkin kohtaan tuntee myötätuntoa. Miehen henkiset rakenteet kestävät lähestulkoon muuttumattomina kirjan loppuun, mutta naisen vajoamista on kaamea katsella.

Piirroshahmoilla on eläinten kasvot.

Jamesin piirtämät hahmot näyttävät Lewis Trondheimin suunnittelemilta, mutta paria astetta realistisemmin toteutetuilta. Eläinhahmojen käyttö tekee hahmoista helpommin yleistettäviä.

Suomessa kirja on myynnissä tavallisena sarjakuvateoksena muitten joukossa. Sääli sitä, joka poimii sen mukaansa luullen nauttivansa iloisesta faabelista. Teos on kyllä erinomainen, sikäli suotakoon se myös sarjakuvaharrastajille, mutta itse näkisin sen kuuluvan muun perheväkivaltakirjallisuuden hyllyyn tai ammattikäyttöön, jolloin se todennäköisesti tavoittaisi kohderyhmänsä paremmin. Mielelläni kuulisin, mitä esimerkiksi Lyömätön linja -työntekijät ja -asiakkaat tästä ajattelevat.

Turvakotien suhteen olisin suosituksissani varovaisempi. Kirjan nainen on lojaali miestään kohtaan loppuun asti, mikä ei välttämättä tue samassa tilanteessa olevan perheväkivallan uhrin valintoja parhaalla mahdollisella tavalla. Ensimmäisellä lukukerralla ajattelin, ettei ranskalaisen kodinhengettären ja suomalaisten työssä käyvien naisten tavassa reagoida väkivaltaan ole paljoakaan yhteistä. Vasta toisella lukemisella tunnistin tutun logiikan. Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut uhrin puolustelevan hakkaajan käytöstä milloin vaikealla elämäntilanteella, milloin sairaudella tai jopa uhrin omalla käytöksellä? Liian monta!

Järjen veit -sarjakuvan väkivalta-analyysi uppoaa suomalaiseenkin perhekulttuuriin kuin nyrkki silmään.

Saatavuus: AdlibrisAkateeminen kirjakauppa, CDON, Kulku-Katin poikaSuomalainen kirjakauppa, Turun sarjakuvakauppa sekä kirjastot ympäri Suomen.

2 kommenttia:

  1. "Tässäkään yhteydessä ei osa piirtäjistä voi olla seksualisoimatta naista"
    Piirtäjät saattavat kyllä olla aika nuoria miehiä, se heidän puolustuksekseen tässä seksualisoimisasiassa sanottakoon.

    Näytteistä puuttuu yksi hyvin oleellinen suomeksi julkaistu parisuhdeväkivallan kuvaus. Åsa Grennvallin Seitsemäs kerros.
    http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=187

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon oikeanpuoleisen alastoman naisen piirtäjä, Scènes de la vie de banlieue -sarjallaan ansiosta maailmanmaineeseen noussut Caza, on syntynyt jo vuonna 1941, eli ihan pikkupojasta ei ole kysymys. Hänen kohdallaan kyse lienee enemmänkin urautumisesta kuin hormoneista.

      Åsa Grennvallin Seitsemäs kerros on sekin arvosteltu näillä sivuilla, välittömästi tämän artikkelin jälkeen, otsikon Poikaystäväni on psykopaatti alla.

      Poista