sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Äidilläni on keuhkosyöpä

Brian Fiesin Mom’s Cancer ilmestyi alun perin anonyymina nettisarjakuvana vuonna 2004. Tekijä mielsi sarjakuvansa sotakirjeenvaihtajan viesteiksi taistelusta, jonka keskelle hänen perheensä oli lupaa kysymättä kiskaistu.


Sana sarjasta levisi nopeasti, ja jo vuotta myöhemmin sille myönnettiin Eisner-palkinto parhaasta digitaalisesta sarjakuvasta – kategoria, joka luotiin tätä sarjakuvaa varten. Myönteistä palautetta satoi niin vastaavassa elämäntilanteessa olevilta kanssaihmisiltä kuin lääketieteen ammattilaisilta.

Äidin ensimmäinen oire oli ohimenevä toispuolisen halvauksen tunne, jonka Brianin sairaanhoitajasisar tulkitsi TIA-kohtaukseksi. Pään magneettikuvassa nähtiin aivokasvain, joka jäljitettiin nopeasti keuhkoista lähteneeksi etäpesäkkeeksi.

 Äiti on tupakoinut 45 vuotta.

Mom’s cancer käy nimensä mukaisesti läpi koko hoitoprosessin ensimmäisestä oireesta loppuun asti. Aivokasvaimen ja vahvan lääkityksen horjuttama äiti jää henkilönä hieman valjuksi kuvaamisen keskittyessä hänen hoitoonsa. Sädehoidon ja sytostaattien rankat sivuvaikutukset mainitaan lyhyesti.

Todennäköisesti henkilö, joka itse on käynyt hoidot läpi,
antaisi kipujen kuvaamiselle enemmän tilaa kuin yhden ruudun.

Potilaan kolme aikuista lasta elävät vahvasti mukana ja heidän huolensa ja turhautumisensa tulevat selvästi ilmi. Tauti on ankara vastustaja ja omatkin rivit rakoilevat.

Sisarusten ristiriidat on kuvattu oivaltavasti.

Brian ei säästele kritiikkiä käsitellessään itseään ärsyttäneitä asioita, joita löytyy myös hoitavasta tahosta. Kiltin piirrosjäljen alta pilkahtaa toisinaan vahvoja vihantunteita. Olen hoitanut paljon keuhkosyöpäpotilaita, mutta omaisten kiukkuisuus, jos sitä on ollut, ei ole jättänyt muistijälkeä. Hienoa, että sarjakuva muistuttaa tästä puolesta.

Ystävällinen lääkäri ärsyttää.

Tupakoitsijat ärsyttävät.

Ollakseen Brianin ensimmäinen julkaistu sarjakuva on hämmästyttävää, että sekä piirrosjälki että tarinankerronta ovat niin ammattimaisia. Viivan paksuus vaihtelee kauniisti ja kuvaa käytetään oivaltavasti laajentamaan kerrontaa sinne minne sanat eivät yksin yllä.


Tarinan loppu oli yllätys tekijälle itselleenkin. Kirjan viestin voisi kiteyttää kahteen opetukseen: Älä tupakoi ja elämäsi viimeiset päivät kannattaa elää kuin ne olisivat viimeisesi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti